Felipe Sini

Olen Sini, opinnäytetyötä vaille valmis sosionomi YAMK ja työkykykoordinaattori.

Työskentelen tällä hetkellä työllisyysasiantuntijana. Opinnäytetyötäni teen työssäjaksamisen teemalla. Hyvän työelämän edistämisen osalta tarjoan myös toiminimelläni asiantuntijaluentoja. Taustaltani löytyy myös liikunta-alan opintoja ja työkokemusta. Olen suorittanut muun muassa liikuntalääketieteen perusopinnot ja ohjannut liikuntatunteja kansalaisopistoilla Pohjois-Suomessa asuessani. Vapaa-ajallani viihdyn luottamustehtävien lisäksi lenkillä koiran kanssa, kuntosalilla tai kirjojen parissa. 

Uskon demokratiaan, ihmisyyteen ja toistemme auttamiseen elämässä eteenpäin. Kuntapolitiikassa tämä toteutuu yhdenvertaisia ja saavutettavia palveluita kehittämällä, ihminen keskiössä. Hyvinvointia luovat muun muassa luonto, turvallisuus ja toimivat arjen palvelut. Liikunta- ja kulttuuripalvelut luovat terveyttä ja iloa, niihin tulee panostaa.

Tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja lähimmäisenrakkaus ovat toimintaani ohjaavia arvoja. Ihmisiin panostaminen maksaa aina itsensä takaisin. Houkutteleva ja elinvoimainen kunta syntyy edellytyksistä asua, opiskella, työskennellä ja yrittää. Kohtuuhintaiset asunnot ja yritystilat, virkistysmahdollisuudet ja arjen palvelut muodostavat toimivan kunnan kokonaisuuden. 

Kahden nepsylapsen äitinä pidän tärkeänä myös sitä, että erilaisiin tuen tarpeisiin pystytään vastaamaan jo varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa. Erityistarpeiset lapset voivat kukoistaa, kun heitä autetaan tuen tarpeet huomioiden riittävien resurssien tuella. 

Comments are closed.